SOITINSEIKKAILUA!

Musiikilla tiedetään olevan monia ihmisen hyvinvointia tukevia ominaisuuksia. Musiikki on yksi kansainvälisimmistä ja ihmistä syvimmältä koskettavista taidemuodoista. Sen saloihin syvälle vihkiytyneet sanovat ilmaisevansa musiikilla asioita ja tunteita, joihin sanat eivät yllä. Uskon kaiken tuon ja toivoisin, että musiikki olisi minullekin vahvempi elementti elämässäni. Mutta vaikka se ei ole, yritän auttaa lapsiani sisään musiikin maailmaan, mahdollisimman pitkälle.

Minun vanhempani tekivät samoin. Kävin soittotunneilla 10 vuotta, soitin kahta instrumenttia mutta koskaan en kokenut saavani niiden soittamisesta suurta nautintoa. En tiedä oliko syy opettajissa, väärissä instrumenteissa vai oppilaassa mutta lopetettuani soittotunnit lopulta teini-iässä, en ole soittimiini koskenut. Tiedän kuitenkin, että musiikin tuottamisessa piilee suuri potentiaali tehdä ihmisestä onnelisempi. Siksi, olemme nyt lasteni kanssa lähteneet musiikkia etsimään.

Huomaa open hämmästys, kun 2 v saa ensipuhaltamalla oikean äänen huilun suukappaleesta ;D

Tytöt ovat selvästi enemmän osoittaneet alusta lähtien musikaalisuutta, kaikin tavoin. Erityisesti keskimmäinen, Kanelia 5v. on tanssinut ja laulanut koko pienen ikänsä. Kävin esikoisen Hermannin kanssa vauvamuskarissa aikoinaan ja petyin hieman tarjontaan, niinpä Kanelian kohdalla ovat muskarit jääneet tähän saakka väliin. Nyt kuitenkin oli aika alkaa etsiä musiikkiharrastusta hänelle ja niinpä törmäsin alkuvuodesta Pirkanmaan musiikkiopiston mainokseen soitinseikkailu-muskareistaan. Eri ikäryhmille jaotellut muskarit tarjoavat mahdollisuuden kokeilla monia eri soittimia niille, jotka eivät vielä instrumenttiaan ole löytäneet! Täydellistä! Sillä tämän koenkin suurimmaksi koetinkiveksi omasta näkökulmastani: jos musiikinopiskelun aloittaa esim. väärällä soittimella, joka jostain syystä soittajalle ei sovi, voi koko homma alkaa maistua puulta ja karahtaa siihen. Itse koin koko lapsuuteni, että kitara olisi oma soittimeni mutta monista syistä en kuitenkaan sitä päätynyt soittamaan. Niinpä olen päättänyt kuunnella lastani kuin messiasta tässä asiassa.

Mutta missä alle kouluikäinen oppii soitinten kirjon? Tämä asia oli ratkaistava. Ja juuri kun olin ostamassa kausikorttia kaupunginorkesterin konsertteihin, sattui silmiini PMO:n ilmoitus. Vastaus löytyi kuin taivaasta laskettuna, soitinseikkailu-muskari, jossa tutustutaan soittimiin!

Soitin on iso mutta niin on halu soittaakin!

Ilmoitin tyttären viipymättä 5-6 vuotiaiden ryhmään mutta olin yhä hieman skeptinen, että oikeita soittimia, mahtavatko luottaa niitä lasten käsiin? Luultavasti näyttävät kuvia soittimista ja kuuntelevat ääniä nauhalta? Mutta kun tytär ensimmäisen tunnin jälkeen kertoi soittaneensa nokkahuilua, kannelta ja viulua ja seuraavalla kerralla näiden lisäksi käyrätorvea ja vetopasuunaa, en voinut pidätellä innostustani - tietävätkö kaikki, että tällainen muskari on olemassa!!

oboesta ei irtoakaan ääni ihan helposti...

Kokeilin itse lapsena useita eri harrastuksia ja muistan turhautuneisuuden tunteen, kun lajia kun lajia lähestyttiin liian kierrellen ja kaarrelleen. Minä olisin halunnut tekemisen meininkiä, nautintoa siitä oikeasti taiteenlajista eikä "loruttelua ja varsahyppyjä" joka paikassa. Niinpä taisin lopettaa harrastuksen jos toisenkin, koska en päässyt tekemään sitä mitä homma oikeasti oli. Kyllä, tyvestä puuhun ja sitä rataa mutta loputtomat asteikot vievät innostuksen palon pikku hiljaa. Kanelia on nyt kokeillut jo muutamia tanssi- ja liikuntaharrastuksia mutta olen huomaavinani tytössä samaa, mikään ei ole oikein napannut mukaansa niin, näkisin hänen innostuneen. Laji ja se oikea opettaja ovat vielä löytymättä. Musiikissa sen sijaan tuntuu nyt potkaisseen onni. Opettaja tuntuu erittäin pätevältä ja osaa selvästikin tehdä homman niin, että lasten mielenkiinto pysyy yllä. Mutta ennen kaikkea, muskari ei ole pelkkää piiritanssia vaan he ovat alkaneet heti opetella rytmejä, nuotteja ja tarttuneet soittimiin! Ja tyttö on innoissaan!

Inkeri jammasi isommat suohon!

7.2 opistolla oli Soitinseikkailu-konsertti (kuvat tapahtumasta). Konsertin kulku oli käsikirjoitettu Lumikki-satua mukaellen mutta niin, että mukaan pääsivät soittimineen eri ikäiset soiton oppilaat ja jopa nämä uudet pienet muskarilaisetkin parin rytmittelyn verran. Opettajat näyttelivät pääroolit ja kuljettivat näin tarinaa eteenpäin ja isommat oppilaat kuvailivat juonen käänteitä instrumenteillaan. Lyhyen konsertin päätteeksi, olivat soittimet tarjolla kokeiluun. Soitonopettajat jakautuivat eri tiloihin soittimien kanssa ja testipisteitä sai kiertää niin paljon kuin halusi. Kanelia halusi kokeilla kaikki soittimet, joita ei ollut muskarissa kokeillut ja 2 v. pikkusisko tietysti myös! Niinpä opistolla vierähti aikaa niin, että opettajat alkoivat jo hätistelemään meitä pois seuraavan konsertin alkaessa. Mutta voi riemua kun harmonikasta puhkui ääntä ja oboen pilli soi!

No juu, ilmeistä voi nähdä, että jännitti myös hieman...

Voiko altista maaperää paremmin lannoittaa kuin antaa lapsen kokeilla, löytääkseen oman lajinsa, instrumenttinsa ja äänensä. Me olemme tainneet löytää paikan, jossa niin saa tehdä. Sori Rouvali, tullaan me vielä suakin katsomaan ja kuuntelemaan mutta oppi soittimista taitaa tulla nyt sittenkin paremmin Pirkanmaan Musiikkiopiston muskarista. Siksipä meillä ei kasvakaan vain uutta yleisöä filharmonialle vaan uusia soittajia, sen verran väkevästi tunnutaan innokkaita oppilaita eteläpuistossa herättelevän!

fagotin huumaa...